 |
| Kuva netistä |
Osuinpa kuluneena lauantaina kuulemaan nelihenkisen perheen kommunikointia Tukholman Gamla Stanin eräässä pienessä, houkuttelevassa lelu-, kirja- ja askartelukaupassa. Lapset olivat iältään 6-8 vuotiaita, eivät siis ihan pieniä enää. Heti liikkeeseen astuttuaan isä tuhahti ja kääntyi kärsimättömästi kannoillaan takaisin ulos. Lapset näkivät kaikenlaista kaunista, josta oli mahdotonta pitää sormiaan erossa. Äiti hoki hermostuneena tauotta kieltojaan,ettei saa mihinkään koskea vahvimpana argumenttina, että poika oli pudottanut joskus kotonakin kaleidoskoopin. Tätä jatkui noin 15 minuuttia isän käydessä välillä ovella hoputtamassa perhettään pois ja kieltelemässä koskemasta. Mitäs tästä opin? Kaunis ja houkutteleva ahdistaa? Negatiivinen kasvatus ei olekaan kuollut,kuten luulimme curlinganhemmuuden takia? Jos olet joskus jotain pudottanut, et saa koskaan koskea mihinkään? Rauhallinen, aurinkoinen aamu yhdessä maailman kauneimmista paikoista sai nuo vanhemmat noin kireiksi. En todellakaan tahtoisi olla paikalla,kun heillä on oikeasti vaikeaa.
