sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulutraditioita

Tuolla tontillla vietämme toisen joulun nyt peräkkäin. Tai ainakin on tarkoitus. Me olemme nimittäin miehen kanssa viettäneet yhteisiä jouluja summittaisesti laskettuna 32 ja niihin on muutama joulutraditio liittynyt , siis varsinkin siihen joulunalusaikaan. Pettämättömin niistä traditioista on joulumarttyyri,joka voi osua kenelle perheenjäsenelle vain,mutta edellytyksenä on kyllä sen verran ikää ja vastuuta,että stressaantuu ja viheliäistyy kaikista jiillä alkavista  hommista sekä tuntee suuresti uhrautuneensa,mitä ei kukaan huomaa. Tämä sitten johtaa seuraavaan traditioon eli jouluriitaan. Sen ainekset ovat väsymyksessä, erilaisissa tärkeysjärjestyksissä ja ylipäänsä joulujännityksessä. Joulujännitys saattaa taas johtaa joulutautiin,mikä lievimmillään aiheuttaa kuopukselle kuumetta, suurempana operaationa taas Miehen sairaalareissun ,kuten viime jouluna. Ehti kyllä 150 kilometrin päästä takaisin jouluaterialle.  Kaikenlaisia versioita on koettu siitä välistä, oksentelun yläsängystä alas jouluiltana ja ambulanssin perässä juoksentelun yöpaitasillaan pitkin pihaa jouluyönä...
Joulumarttyyriin tai jouluriitaan on aineksia kahdessa viimeisessä kuvassa. Siihen on keksitty ratkaisu leipomisen ulkoistamisena esikoistyttärelle,jonka piparkakkutalot eivät lenkota kaikkiin mahdollisiiin suuntiin.
Mutta miksi jaan näitä joulutraditioita tässä? Siksi,että kaikesta huolimatta jossakin hetkessä joulua on rauha ja tyytyväisyys vallinnut. Ja jollei vallitse, älä huoli, joulu on nopeasti ohi!







tiistai 15. lokakuuta 2013

Kauniin ja houkuttelevan ahdistus?

Kuva netistä
Osuinpa kuluneena lauantaina kuulemaan nelihenkisen perheen kommunikointia Tukholman Gamla Stanin eräässä pienessä, houkuttelevassa lelu-, kirja- ja askartelukaupassa. Lapset olivat iältään 6-8 vuotiaita, eivät siis ihan pieniä enää. Heti liikkeeseen astuttuaan isä tuhahti ja kääntyi kärsimättömästi kannoillaan takaisin ulos. Lapset näkivät kaikenlaista kaunista, josta oli mahdotonta pitää sormiaan erossa. Äiti hoki hermostuneena tauotta kieltojaan,ettei saa mihinkään koskea vahvimpana argumenttina, että poika oli pudottanut joskus kotonakin kaleidoskoopin. Tätä jatkui noin 15 minuuttia isän käydessä välillä ovella hoputtamassa perhettään pois ja kieltelemässä koskemasta. Mitäs tästä opin? Kaunis ja houkutteleva ahdistaa? Negatiivinen kasvatus ei olekaan kuollut,kuten luulimme curlinganhemmuuden takia? Jos olet joskus jotain pudottanut, et saa koskaan koskea mihinkään?  Rauhallinen, aurinkoinen aamu yhdessä maailman kauneimmista paikoista sai nuo vanhemmat noin kireiksi. En todellakaan tahtoisi olla paikalla,kun heillä on oikeasti vaikeaa. 

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ettei olisi tabuja?

Jos on elänyt siinä harhaluulossa tässä vapautuneessa maassa rumien tatuointien ympäröimänä,ettei tabuja olisi enää,von vinkata erään keinon,jolla saa häkellytettyä ihmisiä. Jollet kuulu kaljupäiden kerhoon,joka kokoontuu mm. Meilahden syöpäklinikalla, voit ihan itse ajaa hiukset pois ja katsoa kanssaeläjien reaktioita. Toimii parhaiten mikäli olet nainen, yli 45v ja normikansalaisen näköinen muuten. Liikenne välillä pysähtyy ja kauhistus leviää kasvoille. Välillä sitä kestää paremmin kuin välillä. Ne ovat kuitenkin vain hiukset.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Down-lapsi tuli taloon

http://www.hs.fi/paivanlehti/18042013/elama/Down-lapsi+tul
i+taloon/a1366209231918Tämä juttu herätti monia ajatuksia. Alkujärkytyksestä minulla ei ole kokemusta,koska olen lapsen saanut valmiina,kehitysvammoineen kaikkineen.Olisin varmasti järkyttynyt,jos olisi tullut myöhemmin lisää vammoja. 
Näkyvätkö kvihmiset yhteiskunnassa? Mun elinpiirissä näkyvät,mutta voisivat näkyä enemmänkin. Toisaalta tunnistanko kaikkia? Onko tarpeen tunnistaa? 
Jutussa hämmensi käsitys,että down syndrooma-nuori voisi suorittaa yo-tutkinnon ja jopa siitä eteenpäin. Suomessa ei ainakaan pysty johtuen nimenomaan älyllisestä kehitysvammaisuudesta.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

pahanlaatuinen

"Se on pahanlaatuinen."
Sairaala, kirurgi, ystävähoitajan itku,lamaannus. Kuvia, määritelmiä,  opiskeltavia ohjeita, kuvotus.
Lapsille kertominen, kertominen isommissa ja pienemmissä yhteyksissä. Syvällä tunne,ettei asia voi minuun liittyä.
Totteleminen, siirtyminen putkeen. Kipu, rujous, särky.Karkaan tästä kropasta.
En ole reipashillittykärsivällinen potilas. Olen muistamatontyhmästivitsailevalyhytpinnainen potilas, ainakin välillä. Samaan aikaan näen ja huomaan,kuinka paljon vaikeammin voisi olla.

Rintasyöpäleikkauksesta 2kk ja 1 päivä
Kuva Edward Hopper

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kiltteys

Rosa Meriläinen kirjoitti viime viikolla kiltteydestä. Sitä lainailtiin facebookissa. Hmm... ei ole kiltteys ihan noin simppeli juttu.
Kiltteys on aliarvostettua. On mukavaa,kun voi joskus olla jollekin kiltti, on mukavaa,kun joku on minulle kiltti.
Kiltteys ei ole itsensä unohtamista, marttyyriutta,uhrautumista. Jos on vasten tahtoaan kiltti,vastentahtoisuus pyrkii ulos passiivisena aggressiona. Tähän naisvaltaisella työpaikalla välillä törmasi. Samoin liian kiltin ihmisen on vaikea hyväksyä toisen itsetietoisuutta tai avointa tahtoa. Silloin iskee mitätöinnin halu.
Mutta miksi ihmeessä korostaa, ettei olisi kiltti tai ei haluaisi kasvattaa tytöistään kilttejä? Kiltiksi nujerrettuja naisia emme tyttäristämme tietenkään halua,mutta emme myöskään öykkäröiviä komentelijoita. Aidosti kiltti osaa pienin elein auttaa ja ilahduttaa, sekä myös todeta tarpeen tullen,ettei valitettavasti voi auttaa.
Itse olen välillä kiltti ja välillä en. Näin olen ilokseni huomannut tyttärienikin olevan.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Synestesia


"Synestesia tarkoittaa joillakin ihmisillä esiintyvää neurologista aistien sekoittumista. Aistiärsyke aiheuttaa synesteetikolle toisen aistin alaan kuuluvan aistimuksen. Synesteetikko saattaa esimerkiksi nähdä kuulemiaan säveliä väreinä tai tuntea äänteitä makuina.
Tyypillisin synestesian muoto on kirjainten, numeroiden, viikonpäivien tai nuottien liittyminen väriaistimuksiin. Synesteettisiä aistimuksia voi ilmetä myös sellaisen aistin alueella, joka henkilöllä ei normaalisti toimi; on esimerkiksi mahdollista, että sokea synesteetikko näkee kuulemiaan säveliä väreinä.
Synestesian kokemus voi vaihdella äänenvoimakkuuden, suunnan, ääniaineksen sisällön, äänenkorkeuden tai rytmisten muutosten mukaan. Myös esimerkiksi nukkujaan saattaa kova ääni vaikuttaa synesteettisesti.[1]
Synestesiakokemus voi esiintyä myös esimerkiksi jonkin lääkkeen sivuvaikutuksena tai psykoaktiivisen huumausaineen kuten LSD:n tavoiteltuna vaikutuksena.
Aivotutkimuksen perusteella on saatu näyttöä siitä, että synestesia johtuisi ylimääräisistä yhteyksistä värejä tunnistavan aivoalueen ja jotakin muuta ilmiötä (numero, kirjain, ääni tms.) tunnistavan aivoalueen välillä.[2] Nämä aivoalueet sijaitsevat yleensä fyysisestikin aivoissa lähellä toisiaan. Erityisesti pihtipoimussa olevien ylimääräisten yhteyksien oletetaan liittyvän synestesiaan." Wikipedia

Eli tämmöistä. Tässä sitä on kulkenut liki 50 vuotta ja kuvitellut,että on ihan itsestään selvää nähdä kirjaimet ja numerot paitsi väreinä niin myös sukupuolina, persoonina,joilla on oma temperamenttinsa.Sitten sitä saa kuulla,että se onkin jokin häiriö. Vai niin. Ei ole tuo häiriö minua haitannut,mutta enpä toisalta tiedä,mitä muuta siihen liittyy? Huono palaveripylly vai huono autonajotaito? Ne molemmat minulla on myös. Olisi mielenkiintoista verrata kokemuksia jonkun toisen aistisekoilijan kanssa.
Eilen tuli Prisma-sarjassa aistien huijaamisesta ohjelma,jossa pohdittiin lyhyesti tätäkin aihetta.